...Ja tehdään itsestämme ääliöitä muiden silmissä.

Saanen lohkaista sanasen jos toisenkin tästä kiertävästä sähköpostista, jossa olevan logiikan mukaan barrikadeille nousemalla bensan litrahinta saadaan olemattomaksi. Varmasti samaa logiikkaa käyttämällä voitetaan päihitetään paha ilmastonmuutosmörkö ja vedetään nälänhätääkin kattilaan.

Ensinnäkin, nyttemmin viestiin on ilmestynyt mainintaa siitä kuinka bensan litrahinta on niiiin paljon alhaisempi amerikassa, mitä se on suomessa. Tällainen vertailu on typerää, jollei samalla viitsitä ottaa esille heidän ja meidän täysin erilaista verokäytäntöä polttonesteen kohdalla, puhumattakaan siitä, että öljyä myydään amerikan dollareissa. No, verot pitäisi tietysti poistaa polttoaineesta. Kaikkihan sen tietävät, että asfaltimiehet korjaavat tiet asfaltilla eikä veroilla saati euroilla. Saman ontuvan järjen mukaan on jotenkin selitettävissä myös se, miksi öljyn hinta dollareissa ei muka nouse silloin kun dollarin arvo laskee (puhun nyt tämän kirjoituksen osalla amerikan dollareista). Ennenkaikkea, jo ennen ensimmäistäkään ketjukirjeen lähetystä, pitäisi ideanikkarin sisäistää se, että öljyn hinta on noussut maailmalla, eikä pelkästään Suomessa. Öljy-yhtiöt ovat ahneita siinä missä tupakkateollisuus, makkaratehtaat ja kännykän valmistajat puhumattakaan vähittäismyyntiportaasta. Hinta määräytyy pääasiassa laadun ja kysynnän suhteesta - hei! sitä kutsutaan kapitalismiksi, ja se on kommunismin pahin vihollinen - amerikkalaisittain. Jos tarkkoja ollaan, ei kommunisminen ideologia niinkään kapitalismia pelkää vaan globalisoitumista ja sitä, että köyhät kansalaiset tahtoo rahaa ja vapautta naapurien tapaan(siinä missä yrityksen, kuten öljy-yhtiötkin)

Kuitenkin sen sijaan, että viestin tekijä olisi alkanut vaatimaan polttoaineeseen verohelpotusta, tai esim. polttoaineveron muuttamista määräsummaksi, kuten 50 senttiä litra, prosentin sijaan, hän keksi taistella kahta suurempaa öljy-yhtiötä vastaan. Ja siinä samassa hötäkässä unohtui sellainenkin kääpiö kuin Lukoil kokonaan. Miksi ette öljymaiden arabeja syytä? Hehän hinnan hyvin pitkälle määrävät.

Sen nyt vielä ymmärrän, että edellämainitut asiat eivät välttämättä soittaneet kaikilla herätyskelloja. Harvempi tuskin on maailman kauppajärjestelmään edes pinnallisesti tutustunut. Ja kuten eräs imbesilli on joskus tokaissut: "miksi aina pitää analysoida kaikki?". (Tämä on se samainen järjen partaveitsi joka nauroi käsitettä "parempi ihminen". Jos tunnistat itsesi, jota tuskin teet koska vietät aikasi ennemmin wow-foorumilla kuin tällaisissa paikoissa, lopeta lukeminen heti, sillä et kuitenkaan mitään ymmärrä ja teksti kuluu).

Mutta sitä en voi kuin päivitellä, kuinka ihmiset säntäävät suinpäin sotaan ja alkavat lähetellä tällaisia posteja kaikille tutuilleen. Ei siihen hirveästi analyyseja tarvita, että huomio kiinnittyy verkostomarkkinointi taktiikoihin ja jopa vielä surkeampiin "joku todella viisas" tai "fiksu on saanut idean...". Eikä nyt auta unohtaa näitä laskuopillisia kompastuskiviä: "lähetä tämä 30 ystävällesi, jotka lähettää sen 10 tutulleen..." - aha. Miksi ensin pitää lähettää 30:lle joiden sitten on lähetettävä se 10:lle? Olenko minä nyt niitä joiden pitää lähettää se 10:lle vai 30:lle?. No ei välitetä pikkuasioista. Sanotaan nyt vaikka, että kaikki lähettää sen kymmenelle frendille. Ja viestissä seisoo: "..olemme tavoittaneet jo 300. Kun nämä 300 sataa lähettävät sen 3000 tutulleen, olemme seuraavalla viestillä saavuttaneet 3 miljoonaa!!!". ...Siis minkä laskuopin mukaan? Jos 3000 ihmistä kukin lähettää 10 sähköpostia, lähettävät he yhteensä 30,000 viestiä, eivät 3,000,000 viestiä. Ja aina vain paranee: "Viikossa olemme tavoittaneet jo 300 miljoonaa ihmistä!". Ei, vaan viikossa, eli seitsemässä päivässä olette saavuttaneet 3 miljoonaa, 333 tuhatta, 333 ihmistä sillä oletuksella että kolme ihmistä kukin lähettivät sen kymmenelle tuttavalleen, eivätkä tuttavat tunne toisiaan.

Pisa -tulokset kunniaan!

Kaiken kruunaa tuo kommentti: (jonkun pitää tietysti kääntää tämä siinä välissä saksaksi ja englanniksi). Tuo on suosikkini. Tekijä kiinnitti selvästi huomion siihen, että Suomessa asuu vain reilu 5 miljoonaa ihmistä ja kuitenkin viesti tavoittaa 300 miljoonaa viikossa. Samalla hän unohtanee, että tarkoitus oli kaiketi saada bensan hinta laskuun Suomessa. Eihän sitä nyt suoraan sanota, mutta taistoon ollaan ainakin käymässä kotimaisen markkinoiden mukaisia toimijoita vastaan. Neste ei ole niin iso juttu maailmalla kuin se on suomessa. Sen lisäksi Euroopassa puhutaan myös ranskaa siinä määrin, että senkin olisi asiaan perehtynyt ottanut huomioon.

Kuka tällaisia oikein lähettelee eteen päin? No tiedän minä muutaman (kiitos vaan). Kuka muka oikeasti edes toimii tämän viestin mukaisesti? Ja ken sellaisista tuulimyllyjä vastaan taistelevasta jaksaa sitä kahta viikkoa kauempaa? Ettekö te ymmärrä, että ette voi taistella bensan korkeaa hintaa vastaan maksamalla siitä enempää, koska juuri sen teette ostaessanne bensanne kapinamielessä kolmannelta osapuolelta silloinkin kun se on "pahiksia" kalliinpaa? Vinkkinä mainittakoon, että hallintoelin on sitä(kin) varten, että se säätelee markkinoiden hintoja.

"Mennään tohon kaksneloselle tankkaa ku mää poikotoin nestettä".

Ettekö te ymmärrä mitä on roskaposti?

Luin juuri jotain vanhaa vuodatusta idiooteista ja ääliöistä. Sellaisia merkintöjä minun puolestani olisikin täällä julkaistu jo runsain mitoin, ellen sitten olisi niin laiska niitä tekemään. Käytän kieltä toisin. Purnaan oraalisesti ja näin käytän puhekieltä, joka on täynnä rikkonaisia lauseita ja kohersiota. Kirjoittaessani ehkä voin yhtä hyvin vaikuttaa fiksulta, koska tätä merkkeihin sidonnaista kirjoituskieltä käyttäessäni toistelen tahallisesti sanoja, joista tuskin suurin osa suomalaisista mitään tietää. Ja näinpä mielelläni käytän diskursion sanastosta hieman poikkeavia sanoja, mutta teen sen kuitenkin kontekstin mukaisesti, jonka johdosta en ainoastaan vaikuta fiksulta, mutta vieläpä onnistun myös hämäämään henkilön, jolle sanat ovat tuttuja, minusta näin luulemaan. Syynä tietysti on se, että tiedän sanojen merkityksen, enkä toistele vastaavia "sivistyssanoja" vain koska ne kuullostavat coolilta. Edellämainitun mukaisesti sanoja käyttäviä ihmisiä tunnen koura kaupalla. He eivät tajuaisi edes aiemman lauseen metaforaa, mutta se ei estäisi heitä käyttämästä sanaa "metafora". Ja kaiken tämän johdosta heidän sanomansa ovat sivistyssanojen usein hyvin typeriä.
Puheessa merkityksen arvo korostuu toisin, sillä oraalisen viestimisen lisäksi ihminen viestii eleillään ja ilmeillään, sekä lukemattomilla muilla tavoin, kuten äänen painolla ym. Tällöin tietysti jokuset sanat saattavat mennä ohi, tai ne sivuutetaan, eikä keskustelussa heti huomaa kuinka joku käyttää sanoja täysin väärin. Merkitys siirtyy ja tapa jolla se tapahtuu merkitsee sekin jotain, mutta silti sillä ei ole välitöntä seurausta. Tällainen oraalisen ulkopuolella oleva viestiminen itse asiassa muokkaa kontekstia, eikä viestiä, eli merkitystä. Tämän ansionsta on kuitenkin vaikea tehdä selvyyttää siitä, kuinka fiksu keskustelun toinen osapuoli on. "Älykkään" kuuloiset sanat ja selkeä puhe, ynnä vakuuttavat eleet saattavat meidät usein harhaan. Tunnen läjäpäin ihmisiä, joita olen pitänyt fiksuina, mutta jotka ovatkin myöhemmin toisenlaisen todistusaineiston edessä vaikuttaneet idiooteilta.
Heitä kannattaisi varoa, mutta minkäs teet kun tällaisia ei toisesta heti näe.
Aina voi tietenkin olla analyyttisempi. Voi olla varuillaan ja tarkastella ihmisiä tarkemmin tai toiselta kantilta. Olen aina uskonut siihen, että minulla olisi hyvä ihmistuntemus. Tämän ajatuksen päähäni syötti ihminen, joka älyltään hädin lajinsa nimeään vastaa, mutta siitä huolimatta olen siihen aina uskonut. Vasta kun olen ollut etuoikeutettu seuraamaan tapaa jolla sydämeni valittu ihmisiin suhtautuu, olen tajunnut, ettei minulla itse asiassa olekaan juuri minkään näköistä kykyä tulkita ihmisiä pintaa syvemmältä. Myönnettäköön, että armaani suhtautuu ihmisiin mielestäni joskus turhankin tyrmäävästi ja anteeksi antamattomasti, on hän kuitenkin ollut pääasiassa oikeassa ihmisistä, oli kyseessä sitten vanha tai uudempi tuttu. Oma leväperäisyyteni ihmistuntemukseen on kuitenkin kaiketi perua siitä ajatuksesta, että olisin siinä hyvä: Kun olen siinä hyvä, ei minun tarvitse sen ylläpitämiseksi nähdä vaivaa. Eli lahjattomat harjoittelee. No, nykyvalossa voisin sanoa, että tyhmäkin tajuaa, ettei moinen lausahdus ole sisällöltään järkevä, huolimatta sen nasevasta itsensä ilmaisevasta tavasta.
Mitä voimme siis päätellä tästä? Ette sitten yhtään mitään, sillä merkitys on yhäkin olemassa vain minun päässäni. Ihmiset jotka tunsivat minut 10 vuotta sitten, eivät varmasti olisi uskoneet, että jonakin päivänä kirjoittaisin lausettakaan, jossa sanaa "vittu" ei jossain taivutus- tai sanaluokassa olisi mainittu. Samaiset ihmiset tuskin olisivat osanneet minun kirjoittavan muualle kuin seinään tussilla. Mutta sitten tapahtui jotain, jota joskus elokuvaa "2001 - avaruusseikkailu" mukaillen kuvailin "merkilliseksi ja kauniiksi. Hienoksi, mahtavaksi". (Kuulin myöhemmin, että minun kuviteltiin tällöin olevan jossain aineissa.) En tiennyt itsekään mistä on kyse, mutta nyt se on paljon, paljon selvempi. Minä oli aloittanut kirjoittamisen, saattanut ensimmäisen "kirjan" valmiiksi siinä uskossa että se on valmis, eikä se minkäänlaista muokkausta enää tarvitsisi. Vuoden päästä kun avasin ensimmäisen tulostamani sivun, huomasin kirjani nopeasti olevan täyttä paskaa. Sen johdosta kirjoitin sen uudestaan, siinä uskossa, että nyt siitä tulee täydellinen, mutta sen sijaan sama toistui ja huomasin myöhemmin uudenkin version olevan yhtälailla kehno. Kirjoitin kirjan käytännössä uudestaan yhteensä viisi kertaa ja nyt pidän sitä riittävänä. Sen jälkeen kirjoitin vielä toisen kirjan suurelta osin uusiksi alkuperäisestä käsikirjoituksesta, jonka vihkoihin olin koonnut. Nämä kaksi kirjaa liittyivät samaan "universumiin" - maailmaan. Olen vannonut useasti, että en koskaan kirjoitakaan muita kuin Qwarru -kirjoja. ja tätä juhlavasti julistin vuosia, kunnes sitten ajoimme Itikalla rakennuksen ohi, jota sydänkäpyseni kuvaili maailmanlopun tehtaaksi.
Olen paasannut myös siitä, kuinka muutos on hyväksi. Muutos on luonteeltaan väistämätöntä, eikä sitä voi loputtomasti siirtää. Ennemmin tai myöhemmin muutos on kohdattava, ja mitä voimakkaammin sitä vastaan taistelee, sen suuremmat ovat muutoksta seuraava myrsky.
Otin muutoksen vastaan, ja asetuin uusille urille. Qwarru on nyt mielessä korkeintaan peleinä, eikä Qwarru kirjat mielestäni ole mistään kotoisin siihen, mitä osaltani tulevan pitää.
Minä seison nyt tässä.
He, jotka 10 vuotta sitten eivät minun uskoneet pystyvät paperille tuottamaan merkityksiä, joita itse teko vaiheessa hallitsen ainakin tietoisesti, joiden mediumien lukutaidot ovat joihinkin omiini verrattuna vaatimattomia, jotka eivät tee eroa diskartiolle ja diskursiolle, jotka pitivät minua latvasta lahona narkkina kun yritin kertoa kuinka olin alkanut valaistua, ovat yhäkin siinä samassa pisteessä kuin 10 vuotta aiemmin.
Heidän maailmansa on muuttunut ainoastaan teennäisesti, asumisen, perheen ja työn osalta. Kaiken sen alla he ovat yhä samaa roskasakkia, joihin itsekin lukeuduin. Eromme on siinä, että olen tajunnut päässeeni siitä pois, kun taas he eivät sitä ole ymmärtäneet.

Näin seisoo perus-fontilla kun kirjaanuin sisään. Olisikohan se nyt oikeasti ollut niin suuri vaiva muuttaa tuo "friends" -sana "ystävää" -sanaksi. ilmeisesti. Hassua että muut lauseen sanat kyllä on saatu suomennettua. Voihan se toki olla, että tuo "2 friends" on joku suora feedi livejournalin enginestä. Lokalisointia voi tehdä, mutta runkoa ei kukaan amatööri pääse jynssäämään niin että kaikki hommelit menee sekaisin. yhtäkkiä, yht'äkkiä tai yhtä-äkkiä meillä onkin kaikki kirjoitettu suomeksi, mutta kyrillisillä aakkosilla.

Se olisi hupaisaa.

Masentaa, että hallitsen nörtti-kieltä noinkin paljon. Ihmetyttää myös, miksi nämä livejournalin entryt ovat aina jotenkin hirveän kyynisiä ja sarkastisia. Ei saa ymmärtää väärin, sillä kyseiset tyylit ovat kelpoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esimerkiksi hautajaisissa on syytä ottaa tilanne haltuun heittäytymällä humoristiseksi, sillä hyvinhän on tiedossa, että hautajaiset tapaavat tavallisimmin olla melko mustanpuhuva tapahtuma. Hyvä huumorin taitaja puolestaan tajuaa, kuinka suuri merkitys on tilanteen tajuamisella, jota me kavereiden kanssa kutsumme tilannetajuksi. Ei siis kannata aloittaa jään murtamista pikkukalle vitsillä, vaan valita lähestymiseksi enemmänkin sarkastinen näkökulma. Esim. Lehteen oli tänään joku kirjoittanut vastauksen eiliseen lukijakirjeeseen, jossa salibandyn panostamattomuuteen kaupungin puolesta kirjoittaja tahtoi muutosta. Vastakirjeen oli laatinut nimimerkistä päätellen joku urheilua harrastava, joka oli voimakkaasti sitä mieltä (kai) että ainoastaan jääkiekko on urheilua ja muut lajit on keksittyjä paskoja, joiden tarkoitus on vain ylläpitää jääkiekkoilioiden kuntoa kesä aikana. Lukekaa ihmeessä. FL 16.5.08. Hän ei yllä Ed Wood jr:n tasolle järjettömyydessä, mutta hyvin onnistuu korostamaan stereotypiaa siitä, että urheilijat olisivat tyhmiä. Maila ja kynä ei näköjään viihdy samassa kädessä. Plan 9 from OuterSpace oli oikeasti niin huono, ettei sitä voi sanoa leikilläänkään hyväksi. Todella kylmä saattaa aiheuttaa palovammoja. Tämä sama toteutuu em. elokuvan kohdalla. Ja jotta järki tästäkin katoaisi, sotkemme hetkeksi sanajärjestystä. Niin huono oli elokuva tuo, ettei hyväksi se muuttunut missään vaiheessa. Nauru johtuva oli vain huonouden määrästä, klaffivirheistä ja logiikan puutteesta on sitä syyttäminen ja lopputulos on surkea, kuten jo näkemättä elokuvaa odotettu on. On raskas hirvittävän se kangertelevan dialogin takia, myös tarinan niin kutsutun hyppimisen ja vaikean seurattavuuden takia. tykkäsin silti.

Isä tekee oman raviveikkaus rivin.

Kun olette taistelleet tämän kevyesti Harmsmaisen (ikuinen suosikkini) tarinan kerronnan, lauseenrakenteen oikeaoppisuuden maahan polkemisen ja lukuisien kirjoitusvirheiden läpi, odottaisin teiltä löytyvän sen verran tervettä järkeä, että.

Voi helvetti kun taas vituttaa!!!

...No ei oikeastaan. Päätin vain aloittaa moisella lauseella, koska tuon tapausella lausahduksella niin moni teksti täällä on aloitettu. Nyt sitten kaikki ovat valmistautuneet lukemaan "mäkisen märinöitä" ja suhtautuvat tekstiin, kuten "mäkisen märinöihin".

Kertonee jotain ihmisen mielen toiminnasta, että vasta kun on sekalaisten tunteiden vallassa - jota myös vitutukseksi katukielessä kutsutaan - tulee nettiin oikeasti kirjoitettua jotain. Miksiköhän näin on? Varmasti kirjoittaja odottaa saavansa myötätuntoa olotilalleen, kun hän avoimesti kertoo kaikista mahdollisista vastenmielisistä vaivoistaan, kuten liikavarpaista, jalkasilsasta tai vaikka hammasmädästään ynnä muusta. Miksi kukaan olettaa, että muita kiinnostaa ajatella toisten limaisia paikkoja, tuskia ja kipuja. Kaiketi se liittyy narsismiin...

Jos taas aloittaa päiväkirjan kirjallisin kukkasin, mainitsee joka käänteessä kuinka onnellinen on ja kuinka aurinko paistaa ja lämmittää mieltä, niin tulee koko moskasta hirmuisen liisterinen. Pieni kyyninen kääpiö kasvaa mielessä jättiläiseksi ja ainoa tunne, jonka kirjoittaja onnistuu välittämään on ärtymys sellaista tekstiä kohtaan. Kuinka hirveää se onkaan lukea jonkun puolitutun siirappisia juttuja joissa on elttaantunut jälkimaku.

Tästä päästäänkin nykyiseen, sangen arvoitukselliseen olotilaani. Minua ei vituta, mutta en suoranaisesti aropupuna kukkaniityllä vapaana loikikkaan. Hyvä niin, sillä kuitenkin pusikossa vaanii viiksekäs metsästäjä humalassa tai susi tai jokin muu pupuntappaja (täryporamies - inside).
Olen eilisestä lähtien ollut huonommalla mielellä, koska koko päivä meni kuolemaa ajatellessa. Väkivaltaa, tuskaa ja tuhoa. Syy siihen miksi näitä ajatuksia tarkoituksella yritin miettiä monelta kantilta on tuo armas kirjani, jossa taas tapahtui Wäkivaltaa.
Pidän kirjoittamisesta. Pidän siitä, että kerron jotain sisältäni tavalla, jolla kukaan (ainakaan täysin) ei ole vielä niitä asioita kertonut. Pidän siitä, että teksti vaikuttaa minuun ja pystyn itse vaikuttamaan tekstiin tuntemalla. Jälkeenjäävä tunne on hyvin ristiriitainen. Toisaalta siitä vaihtelusta nauttii suunnattomasti, mutta tunnetta pois työntäessä ei oikein tiedä miten toimia. Ikävä, väistämättömästi aiheutunut tunne, jota ei tahdo kantaa, mutta jota ei oikein raaski hävittää. Siispä lopputulos on erikoinen...

Joskus, kun suuresti ahdisti, lausuin, että "kirjoitustaito on pahin asia, jonka ihmiskunta on oppinut." Yleisemmin olen sitä mieltä, että se on hienoin asia, jonka ihmiskunta on oppinut, sillä mikään ei kosketa samalla tavalla kuin ajatus, joka niin puhtaasti siirtyy tekstistä tajuntaan. Moni asia koskettaa enemmän, mutta ei samalla tavalla.

Elämä. Siitä on kyse, ja mitä aikoo sillä tehdä.

Nykyinen suunta on mitä oivallisin. En vaihtaisi kurssia mistään hinnasta. Jokainen päätelköön itse sen merkityksen tyytyväisyyden suhteen.

Mikä on unmimaer? Kerropa se!

Voisi sanoa, että koen tämänhetkisen oloni tyhjäksi. En tyhjäksi vailla sisältöä vaan juuri tämän hetken. Täyte on muualla. Kaikki ovat muualla. On vain tätitomera yläkerrassa ja runsas päivän mittaa harrastettu dialogi, joka menee jokseenkin näin: "mä meen pissalle".
En vastannut kommenttiin moiseen, tylsään ja sellaiseen josta en muutenkaan olisi tahtonut mitään tietää. Lienee kommentin taustalla oli oletus, että sen myötä valmistuisin tiettyihin toimiin ja jopa tarttuisin niihin. Ei. En tehnyt niin. Olisi ollut sangen sopivaa vastata kommentiin jotain, mutta nyt kyseessä ei ollutkaan kohtilaisuus vaan sanaton kommentointi. En vastannut, koska toivoin sen kertovan, että minua ei kiinnosta ja että vaikka toimipisteemme on samassa paikassa, on meillä eri työnantaja. Toivoin, että tomera ymmärtäisi, että hänen työnsä ei kuulu minulle ja että jos hän toivoo minun auttavan niin hänen kannattaisi ennemmin kysyä apua, kuin sitten pitkän oletusketjun mukaan vain kommentoida: "mä meen pissalle".
Vastoin omia oletuksiani tomera täti käänsi monitorin minua kohti ja katosi valkoisen vessan syövereihin. Puoltaminuttia myöhemmin hän sieltä tuli esiin ja kopotteli yläkertaan. Koska en pitänyt hänen alkuperäisestä oletuksestaan, jätein tekemttä jotain, jonka puolestani oletin vaikuttavan edelleen. Näin ei tietenkään käynyt. Oletimme molemmat väärin. Se lienee ainoa meitä yhdistävä asia. Tomera on täti, joka ei kuuntele kuin yksinkertaista "onnellisten ihmisten" musiikkia. Täti ei lue fiktiota - näin omien sanojensa mukaan. Hän katsoo televisiosta vain "oikeita ohjelmia". Oikeilla ohjelmilla täti tarkoittaa sellaista viihdettä, joka liittyy ihmisiin. Mitään tiede- tai fantasiaosastoa hän ei voi sietää. Joskus tätä naurettavuutta pohtiessani näen tädin erittäin pienenä muurahaisena, joka ei tunnu mitenkään sisäistävän, että salatut elämät sen enempää kuin hovimäki tai kotikatukaan ei ole todellista. Se on yhtä fiktiivistä kuin mikätahansa tiede- tai fantasiaooppera. Voimakkaasti fiktiivinen viihde missä muodossa tahansa on paljon rehellisemmin sitä itseään, koska se ei edes yritä hämätä olevansa totta. Täti ei sitä tajua. Hän on tomera, jonka olettaisi seuraavan uutisia ja ajankohtaisohjelmia. En tiedä tekeekö hän niin, sillä mistään sellaisesta hänen kanssaan ei koskaan tule juteltua. Sen sijaan runsaana kokemastaan elämästään hän aina kertoo viimeiset päivitykset. Kuten vaikka siitä, että hänen miesystävänsä ystävä menetti muistinsa, ja että nyt hän on saanut rekkakortin takaisin, vaikka hän ei vieläkään muista mitään. Kaikkialle minne hän menee, on hänelle aluksi vierasta ja uutta paikkaa vaikka kaikkialla hän on ollut jo vaikka kuinka paljon. Vanhat asiat hän muistaa ja ihmiset, mutta muutama vuosi on vallan pyyhkiytynyt pois. Hänen ollessa sairaalassa kun he kävivät häntä katsomassa - ihmistä josta tomera puhuu lempinimeltään ja joka ties kenen sukulainen jotka kaiketi kaikkien pitäisi tietää vaikka itse en ole koskaan niistä kuullutkaan ja silti heistäkin puhutaan etu- tai lempinimen mukaan - niin siellä...
Todellakin! Erehdyin sitä yksi päivä kysymään ja nyt oudot selitykset kiemurtelevat auvoissani kuin madot omenassa.
Tomera kokee elävänsä täysillä, lienee sen takia, että hän on imeytynyt miesystävänsä aiemman puolison eron jälkeiseen keski-iänkriisiin. Nyt he molemmat ajavat moottoripyörällä. Tomera ei kuitenkaan itse aja, sillä häntä pelottaa. Mutta ehkä hän elääkin täysillä. Puhumme kuitenkin tädistä, joka kuuden aikaan herää pyykkäämään ja siivoamaan ennen kuin hän lähtee töihin. Sen jälkeen kokataan ja joskus tehdään jotain keski-ikäisesti repäisevää, kuten juodaan lasi punaviinia. Sitten katsellaan televisiota ja mennään ajoissa nukkumaan. Saattaa vain ihmetellä, kuinka kellotkaan jaksavat käydä moisessa ympäristössä johon verrattuna hautakin on täynnä vilinää.
Tänään pitäisi vanhuksien saapua maailmalta. Jotenkin oudosti he ovat viipyneet jo kolme päivää pidempään kuin heidän alun perin piti. Se on outoa. Varsin outoa ihmisiltä jotka yleensä hötkyvät pienestäkin asiasta. Olisiko voinut mennä niin, että hötkyileminen meni niin yli, että se kadotti merkityksensä. Luoja paratkoon jos he ovat vapaalla useamminkin. Kohta heitä näkee festareilla ja rokkikeikoilla. He äheltävät kännissä kurassa ja polttavat pilveä.

Tuskin.

En koe itseäni turhaksi. Olen laiska, enkä haluaisi tehdä mitään. Ja juuri siksi en viitsisi lähteä, koska tekemättömyys vain seuraa minua minne ikinä menenkin. Odotan kello viittä. Silloin ei tunnu tyhjältä. Tai oikeammin ei ihan viideltä vaan vähän sen jälkeen. Vasta silloin täyte saapuu ja odotan häntä jo nyt kuin avattu patonki. Äskeisestä sangen oudosta kuvauksesta saanemme kiittää erästä teatteri-ihmettä joka aikaansa tärväsi rahan takia paikallisessa patonkibaarissa. Erään toisen teatteri-ihmisen syöpyessä mieleeni tämän istuessa sohvalla juhannuksena ja nimensä kuullessa katsoessa meitä päin vilkuttaen, myös tämä toinen edellä mainittu teatterin hauskuttaja on syöpynyt mieleeni tämän laulaessa iskelmätähden elein sliipattuna ja kättään heiluttaen.

Kiitos. Mukavaa on se, kun voi muistoille nauraa. Niin tekemällä voi myös menettää uskottavuutensa tasapainoisena ihmisenä tomeran tapaisten tätien edessä. Mutta hepä tuskin tietävät, että tasapainon harjoittamiseksi on ensiksi otettava apupyörät pois.

Olleesani - tai jos voisin olla, vaikka se mahdotonta onkin niin silti jonkin mustan (tai valkoisen) voiman tai loitsun johosta - kärpänen tomeran tädin katossa ja voisin todistaa... hetkinen. Tomera lienee mielipuolen elkein metsästää kaikki kärpäset ja muut hyönteiset asunnostaan kellon ajasta riippuen. Taloon tuskin edes pääsee mikään ilmamolekyyliä suurempi. Seinät saattavat olla yhtä suurta kärpäspaperia ja katto täynnä myrkkyä. Olisi siis mahdotonta olla kärpäsenä tomeran asunnossa. Mutta koska yhdenlailla minun on mahdoton olla kärpänen, tai ainakin niin toivon etten koskaan kärpäseksi voisi muuttua, niin annettakoon moinen asiavirhe anteeksi ja palataan takaisin asiaan. Siellä ollessani - siis kärpäsenä ja katossa - voisin todistaa kuinka tomera jossain vaiheessa katkaisee sen viimeisen nyörin joka hänet järjissään on pitänyt. Sen voi tehdä mikä tahansa. Paitsi vihollinen, kuten pölyhiukkanen tai tahra lakanassa. Joskus tädin sisäinen palapeli on niin valmis, että hän tajuaa puolet paloista puuttuvan. Silloin räjähtää. Mitä sitten tapahtuukaan sen murtumisen ja sen välissä kun hänet viedään pieneen pehmustettuun huoneeseen, jonka pian täyttää mielipuolinen nauru ja erisuuntaan haparoiva silmäpari. Sen juuri haluaisin kärpäsenä ja katossa nähdä ja todistaa.

Ja mitäkö kallonkutistaja viimeisestä lausesstani tuumaisi. En tiedä, mutta toivon hänenkin ymmärtävän, että mielipuolia me tavallamme olemme itse kukin osaltamme.

Minulle tulee välillä tällaisia ihmefiiliksiä ollessani mukana jossain projektissa jossa muitakin on. Huomaan toistelevani kysymyksiä päässäni, joihin liittyy sana "miksi". Tämä ei siis koske ketään joka täällä käy läppiä lukemassa (ainakaan tietääkseni).

Miksi samoja asioita saa uudestaan ja uudestaan vääntää rautalangasta ihmisille? Miksi joidenkin mielestä teen väärin kun haluan muutosta asiaan jonka joku muu on kehittänyt? Miksi - jos kerran ryhmässä jotain tehdään - sillä on niin suuri merkitys kuka mitäkin on keksinyt? Miksi pienestäkin ideasta on tehtävä riemuvoitto? Miksi minulta menee hermot siihen vasta jälkijunassa eikä silloin kun pitäisi? Miksi siinä vaiheessa kun tarvitsee kaikki tiputella alas pilvistä ja oikaista harhautuneita egon käsityksiä siitä kuka mitäkin on tehnyt, ihmiset loukkaantuvat ja alkavat pitää minua kusipäänä? Miksi sen jälkeen minulla ei ole oikeutta loukkaantua? Miksi minuun aina suhtaudutaan toisella tavalla kuin muihin? Miksi se olen viimekädessä aina minä joka joutuu ja saa päätökset tehdä?

Ja siitä päästään väistämättömiin kysymyksiin: Miksi teen mitään idioottien kanssa? Mihin heitä tarvitsen? Miksi välitän?

Vastaus on itsensä selvittävä, sillä ilman näitä idiootteja en koskaan itse voisi löytää kaikkia niitä puolia asiasta kuin heidän egonsa ajaman "pakko olla oikeassa" - asenteensa myötä esille tulevat puolet näyttävät. Lopulta vain yksi asia vituttaa: Se, etteivät idiootit ymmärrä. He eivät näe, visioi, eivätkä edes päättele loppuun asti. Ja kun yrität sitä selittää eivätkä he tajua, syntyy tällaista tekstiä.

Onneksi kuitenkin idiootteja ei ole niin paljoa, ettenkö niille pärjäisi. Suurin osa kuitenkin tajuaa miksi ryhmässä jotain tehdään.

"Minkä arvoista elämä muka olisi ilman kuolemaa? ...Vaikkakin on minunkin myönnettävä, etten sen syleilyä odota"

- Garna, Proata'Em-Bor.

Piti porschesta kirjoittaa, mutta kirjoitinkin ajatuksen Qwarrusta. Lienee monta asiaa päässäni yhdenaikaisesti. Ristissä toisiinsa kietoutuneena.

Sydän

Kirjain Q ja puskuri.

...Ei kuitenkaan keijo Q.

Ihana.

Silmät suuret ja kylmät, vailla pupilleja, vailla ilmettä. Vain kylmä, kostea pinta ja sekin lumivalkoinen. Suun tilalla aukko, joka on kuin päällystetty rikkoutuneella nahalla. Nenästä jäljellä vain sieraimet. Korvaton, kalju olento. Tumman vihertävä hahmo. Laiha ja samalla lihaksikkaan, voimakkaan näköinen. Niska melko paksu ja sormet pitkät ja ohuet, ja jokaisen sormen päässä valkoinen kynsi kuin raatelua varten tehty.

Pukeutunut pelkkään vyöhön, joka rinnalta ristiää ja ylittää olat. Olento, joka on varma liikkeissään. Joka astelee maltilla ja katsoo kaikkia. Olento, joka on niin nopea, ettei sen hyökkäystä edes tajua. Kohde, johon miltei mahdoton on osua edes aseella. Kylmä ja armoton, kaikkien tunteiden ulkopuolella. Olento, joka on saman aikaisesti pätevin johtaja, parhain sotilas ja viisain tiedemies. Ahkera, ikuisesti jatkava olento, johon kulminoituu koko rotunsa kaikki osaaminen ja tietäminen.

Olento rodusta ilman elinkaarta. Olento rodusta joka on täydellistä lähimmäksi syntynyt. Rotu, joka ei ole kuin mikään muu.

...Ja heitä on miljardeja odottamassa aikaa jolloin iskeä.

Mitä hemmettiä journalin pitäjät oikein ajattelevat? Tekevät ulkoasusta oksettavan vaaleanpunaisen! Miten he odottavat tällaisen metallistitsen, kettinkimiehen, jonka sydän on musta kuin hämäläinen terva, ajattelevan tänne tullessaan.

Koko ystävänpäivä lässytys on ihan hirveetä. Ei sillä, ettäkö idea olisi läpeensä mätä, mutta koska se on läpeensä vaalenapunainen ja niin sydämellinen. Yök. Sitä paitsi sydän näyttää aivan perseeltä. Ja kun sellaisen piirtää johonkin, voisi olla edes kohteliasta ihan afroamerikkalaisia kohtaankin piirtää se mustalla tai diplomaattisesti kirkkaan punaisella.

Vuosikymmenien saatossa on alettu pitää mitä erikoisempia tekosyitä saada kulutuspiikkejä esiintymään läpi vuoden. ystävänpäivääkin turhempi lienee haloween. Voi jeesus. Jos pääsiäisenä ei tarvitsisi virpojia pelotella kuoleman hajuisella hengityksellä silmät ristissä pelkillä boksereilla niin olisin tyytyväinen. Jos tämä maailman meno suomessa menee siihen, että pennut alkaa kerjäämään karkkia "kuolleiden yönä" - joka se alkuperäisesti mexicossa oli - niin luoja minua todistakoon kun myrkytän karkit risiiniöljyllä ja ammun ikkunoista jokaista noidan näköistä - oli sillä sitten puku tai ei!

Inhoon kevättä. Inhoon kun aurinko alkaa paistaa ja vaikka mikää sen erikoisemmin ei ulkona keväistä ole, inhoon sitä silti. jotenkin mulla on kevät mielessä. Mukava vuodenaika. Se kuinka kaikki herää eloon on kuin luonnon oma pieni taideteos, joka niin mahtipontisesti toteutuu varmasti vain täällä karussa pohjolassa. Muuten kiva, mutta jostain syystä kevät, sen odotus ja kaikki mikä siihen liittyy vie multa voimat ja laskee mut johonkin masennukseen.

Asiat on hyvin. Paremmin kuin vuosiin tai ikinä, ja sitten mua alkaa masentaa ilman mitään syytä. ja sekin masentaa, että masentaa. Mutta vielä enemmän se suututtaa, kun mä en jaksa, en halua enkä ehdi masentumaan.

Huomaan taas kuinka sisäinen taistelu masennusta vastaan on alkanut. Hiljalleen mieli ryhmittyy, kerää sotakalustonsa rintamalle ja laukauksia on jo alettu vaihtamaan. On kuin koko tietoisuus taistelisi jotain paljon suurempaa, mustaa ja pimeää, persoonatonta vihollista vastaan. Ja vain ihmeen kaupalla se onnistutaan torjumaan tai ainakin sen matkaa hidastamaan. Viivytystaktiikkaa ken ties, mutta ei turhaa.

Ainainen, joka vuotinen taistelu on käynnistynyt. Lohtua antaa vain se, että aina aiemminkin se on voitettu ja niin se voitetaan nytkin - varsinkin kun arsenaali on vahvempi nyt kuin koskaan ennen.

Silti, nyt.. Nyt se harmittaa. Ja vaikka kuinka yritän toisin, olen varmasti ääliö monelle.

Istua siinä kivellä ja katsoa kuinka maailma räjähtää. Nähdä kuinka liekit uivat metsään, kuinka ne polttavat ihmiset ja eläimet. Todistaa kuinka jäljelle jää vain mustaa tuhkaa ja kuinka pilvet väistävät kuumuuden levitessä. Katsoa sitä kaikkea, suurilla pyöreillä silmillä. Istuen siinä kivellä ja yrittäen tajuta kauheudet jotka silmiin syöksyvät. Istua ja katsoa, mutta koska se on jänis, se ei sitä ihmisenlailla ymmärrä. Ja niinpä sen hetken tunne on iäksi menetetty, kun liekit viimein sen jäniksen läpi iskeytyvät. Ja vasta sitten tuli ääni.

Vittu, perse, helvetti, saatana, muna, kyrpä, jeesus, jumalauta, kulli, hemmetti, hitto, saakutti, pillu, vulva, anus, perkele!!!

Että kun voi taas mennä kaikki niin saatanan pieleen. Mikään ei kärähdä edes kunnolla, mutta kun kaikki pikkuasiat vittu vie menee reisille.

Ei huvita jumalauta taas mikään. Ja silti on pakko tehdä kaikkee kun muuten vituttas vielä enemmän.

Ei maistu edes kalja, ei kahvi, televisio, tää saatanan vammanen tietokonekaan. Vittuako mä tännekin nyt kirjotan kun sekin on perseestä

Tohtori phill olis ihmeissään mun kanssa. Mussa olis sen mielestä niin paljon luonne vikoja. Joskus mulle on alan asiantuntia sanonut että mulla on jumalakompleksi. Herra tietää itse mitä se tarkoittaa, koska mun tietääkseni sellaista virallista "vaivaa" ei ole.

Jokatapauksessa mä olen aika ylpeä mulkero, joka aina tuntuu itsensä helpolla asettavan muiden - ei suinkaan kaikkien - mutta tavanomaisen kengänkuluttajan yläpuolelle. Tohtori phill tai pill täin tuttujen kesken varmaan puuttuis siihen ja sanois, että mä en voi tehdä niin. Tällöin pilli pill asettuis itse mun yläpuolelle neuvoessaan ja valistaessaan mua. Epäilen vahvasti, että pillillä ei sen parempaa omakohtaista kokemusta ole siihen kuinka mä näen maailman ja niinpä hän sanoisi että tso tso manu, ei noin saa tehdä.

Tottahan se olis, että maailma olis aikas erillainen paikka jos kaikki olis niin kuin minä. Mutta olisikos se sitten niin paljon huonompi paikka. Luonnon valinta poistais heikot ympyröistä nopeesti ja ainoo tapa pärjätä olis kömpiä hylkykopasta takaisin aitona hyvänä tyyppinä, eikä vain yli lipevänä kuspäänä.

Mulla on tuttavapiirissä ainoastaan hyviä tyyppejä. Heidän arvonsa saattaisivat mennä keskenään pahaankin kriisiin, mutta mua se ei haittaa. Mä tykkään kun ympärillä on erillaisia ihmisiä. Kaikkia niitä kuitenkin yhdistää se yksi asia, että ne ihmiset on aitoja. Itse pidän tärkeänä sitä, että ihminen saa elämässään jotain aikaiseksi. Jotain sellaista jota kukaan muu ei voi tehdä. Siihen ei loppujen lopuksi vaadita paljoa. Se riittää, että yrittää, onnistuu tai epäonnistuu, tahtoo, haaveileilee ja ainakin yrittää elää joitain unelmiaan todeksi. Aidot välittömät ihmiset on oikeita ihmisiä. Loput on niitä matoja joista olen aiemminkin puhunut. Ei teeskenteliöitä kukaan lopulta kaipaa. Niistä voi olla vaikea päästää irti, mutta kun ne lähtee ne häviää ja unohtuu, eikä niistä jää kaipaamaan kuin joitain huippuhetkiä.

Mä kuitenkin olen tyytyväinen, ja ylpeä paskiainen. Tohtori pill voi ihan rauhassa moralisoida ihmisiä ja jatkuvasti asettua niin kylmälle tekopyhälle pallilleen tietäessä, arvioidessa ja neuvomassa ihmisiä. Tämä on vain yksi asia mikä kyseisessä herrassa ärsyttää. Tokihan se on ymmärrettävä ettei sellaisessa ohjelmassa voi myöntää että vieras on oikeassa. Hatunnosto siitä kuitenkin, että tohtori pilli on kyseisen genren asiallisinta kärkipäätä ja hän kuitenkin ottaa asiosta selvää.

Tämän koko homman pointti lienee siinä että tekopyhyyttä on montaa lajia, enkä minäkään sen yläpuolla ole vaikka kovin yritän.

Voih.

Siitä on aikaa varmasti yli 8 vuotta kun tietokonepelin kautta tein tuttavuutta Frank Herbertin Dyyniin, josta onnistuin lainaamaan kaikki kolme osaa. Ne olivat ainoat kappaleet, jotka Forssan kirjastossa olivat - kuluneet, haalistuneet, monta lukukertaa kokeneet kirjaressukat joita ei enää varmasti ole missään.

Herra Twin Peaksin elokuvaversio oli paitsi suppea, myös niin loikkiva, ettei siitä selkoa saanut, ellei kirjoihin ollut tutustunut, mutta mitä voi odottaa kun dyynin laittaminen kahteen tuntiin olisi sama kun sormusten herran puristaisi saman mittaiseksi tiivisteeksi. Silloin kun dyynin ensimmäistä kertaa näin, en vielä ollut kirjoihin kajonnut. Toisella kertaa tarina avautui kivasti kun tiesi siitä enemmän.

Sitten dyyni meni nukkumaan. Se nukkui ja nukkui, eikä se herännyt kun vasta vähän aikaa sitten, kun tein impulssiivisen ostoksen ja kumuloin DVD kokoelmaan Children of the dune - minisarjan. Sikäli ostin aivan väärän sarjan, sillä kuvittelin saavani käsiini uudemman dyynistä tehdyn version jota tähditti herra pehmopuupökkelö William Hurt. Sattuu kun häntä katselee, vaikka on äijällä silti oma karismansa, jota ei luojan kiitos kenelläkään muulla ole - Siitä ei voi olla varma missä mielessä se on hyvä asia.

Jokatapauksessa kaikki johti siihen, että minun oli haalittava myös alkuperäisen dyynin minisarja versio. Joskus canalilta näin pätkän tästä ohjelmasta, eikä tietokonepeliä muistuttavat efektit riittäneet silloin herättämään mielenkiintoa. Nyt kuitenkin dyyni maratonia pidettyäni ei voi todeta kuin että "the sleeper has awaken". Dyyni on rautaa. Se on sitä, vaikka keskellä aavikkomyrsyä.

Sikäli on sääli, että dyyni, joka tarinana pesee mennen tulle tähtiensodat ja muut avaruusoopperat, on jäänyt niin pienelle huomiolle. Kieltämättä se ei aukea helpolla, eikä sen vertauskuvallisuutta ja kannanottavuutta voi siltä seisomalta tajuta, mutta voinpa kysymyksen kaikille dyyniin tutustuneille esittää: Oliko muad'dib todella messias, jota fremenien ennustukset odottivat, vai luuliko hän vain olevan messias ja siksi sellaiseksi päätyi?

Näiden muutaman päivän sisällä olen kiinnittänyt havaintoa toiseenkin asiaan. Nimittäin Qwarrun maailma ei niinkään hirveästi eroa dyynin maailmasta. Hauskaa on se, kuinka dyyni on jossain piilotajunnan syövereissä ryöpsäyttänyt yhtä sun toista Qwarruun.

Otetaanpa esimerkkejä. Dyynissä kaikkein tärkein paikka on arrakis, dyyni. Qwarrussa se on Qwarru, sillä erotuksella että sinne ei kenelläkään ole asiaa kuin erikoistapauksissa. Toinen yhtä merkittävä paikka on Grenna, jossa diplomatiaa harjoitetaan.

Dyynissä on kilta, navigoijien järjestö joka ainoana asiana pystyy mahdollistamaan avaruusmatkailun. Qwarrussa on kilta, järjestö joka pyrkii ylläpitämään rauhaa.

Dyynissä on mauste, aine jota saa vaan dyynistä, jota navigoijat tarvitsevat avaruudessa matkatakseen, joka laajentaa tajuntaa ym. Tosi elintärkeä juttu siis mistä kaikki ovat riippuvaisia. Qwarrussa on Tasapaino, jonka armoilla kaikki ovat, jota ilman ei mitään pysyvää voisi olla.

Dyynissä keisari hallitsee galaksia, junailee killan ja suurten jalojen talojen välillä ja pitää mausteen virtaamassa. Qwarrussa on Hallitsija, olento joka valvoo Tasapainoa ja palvelee kaiken elämän etua, mutta hallitsija on kaiken yläpuolella. Hänen ei tarvitse vastata kenellekkään. Sen sijaan kilta (qwarrussa) valvoo sen jäsenien etua siinä missä se huolehtii hallitsijan tahdosta. Kun dyynissä kaikki talot ovat kiinostuneita vain omista eduistaan, qwarrussa kaikki killan jäsenet ovat kiinnostuneen omista eduistaan. Siinä missä dyynissä talo on jalo, se qwarrussa on joko tunnustettu rotu tai tunnustamaton. Tunnustamattomilla ei luonnollisesti ole ainoatakaan oikeutta, eikä kukaan suojele niitä.

Suurimmat erot näin yhtenäisen pääpiirteytyksen myötä ovatkin siinä, että qwarrussa ei ole keisaria - hallitsija on kykenevä vaikka tuhoamaan tähden pelkästään tahtomalla tehdä niin. Qwarrussa niin ikään kaikki osapuolet ovat eri rotuja, kun dyynissä on vain ihmisiä.

Qwarru ei siis ole lähellekään niin feodaalinen, mutta sen maailma on hurjan paljon kylmempi - ja lämpimämpi.

Silti on hassua huomata näin jälkeen päin, kuinka paljon juuri dyynistä on tarttunut asioita. Molemmat ne käsittelevät filosofisesti asioita - molemmissa on asioita joita tiede ei pysty kertomaan. Molemmissa taistellaan, voitetaan ja hävitään. Toisessa mauste, toisessa tasapaino ja galaksin herruus

Perjantaina se sitte tuli. Se astianpesukone joka oli kaks viikkoo huollossa. Kytkin kiinni heti ja vasta tänään piti käyttää sitä. Siinä oli sellanen vika, ettei se lämmittäny vettä lainkaan. Näin ollen se ei myöskään pessyt mitään kunnolla. No. Äijä soittaa korjaamosta ja selittelee kuinka hän joutu vaihtamaan sitä ja tätä ja että kuinka se nyt toimii - ainakin koepesusta päätellen.

Minäpä sitten aloin vääntelemään oikeaa ohjelmaa. Kone lähti heti päälle - mitä sen ei pitäis tehdä. ohjelmavalinta pitäis kuitata erillisellä napilla. Mitäs siinä, jonkinasteinen ikuinen optimisti toivoo sen olevan vain joku häikkä. NO EI LÄMMITTÄNY PERKELE!!! Uudestaan. tällä kertaa ohjelman asettaminen toimi oikein. EI LÄMMITTÄNY SAATANA.

Aikani tuhasin ja yrittelin. meni tollanen kaks ja puol tuntia. Sitten meni hermot. MILLAINEN ÄÄLIÖ KORJAA KONETTA, VAIHTAA ENSIN YHDEN OSAN, SITTEN TOISEN JA TESTAA, EIKÄ VIITSI OTTAA SEN HELVETIN PIENEN PIKKURIITTISIN VITUN VERTAA SELVITÄÄ ETTÄ TOIMIIKO SE JUMALANHYLKÄÄMÄ PESLÄPIKONE SILTÄ OSIN KUN SE ON SINNE KORJATTAVAKS TUOTU!!! Oikeesti. Mitä vittua se kiinnostaa, että peseekö se vai ei kun se kerran pesi jo sillon ku se oli rikki. Totta kai sen kuuluu pestä, ellei sitä sitte riko siinä välissä. MUTTA KUN SE EI LÄMMITTÄNY SAATANA. Helvetin torvi.

Sitten joku saatanan ääliö imbesilli mainosten jakaja tunkee kahteen otteeseen lehtiä ja paskaa postiluukusta. kolin kolin. Multa menee hermo. Siis tosiaan menee hermo. Ei o moneen vuoteen kiehunu sillai. Mun piti siivota. Täällä on sotkua ja se vituttaa ja sillon se teki niin oikein kunnolla. Mun oli pakko potkia jotain saatanan vaatesäkkiä joka pitäis johki vaatekeräykseen kumota. Sit mun palaa kiinni televisioon. Eikä se meinaa sammua millään. kaukosäädin lensi johonki sohvalle.

Kuulokkeet päälle, musa täysille ja pihalle. Sitten se helvetin lehtiryökkiö tulee mua vastaan ovella. Tuntu hyvälle heitellä ne helvettiin ja painua vittuun.

Pihalla vituttaa kaikki. Jokaikinen naama, auto ja pirulauta puu ja tuolikin. Tupakkaa palo huolella. Jossain vaiheessa aloin oikein miettimään, että koska oon viimeks ollu niin räjähtämispisteessä ja tulin siihen tulokseen että siitä on vuosia aikaa. Joskun 8-10 vuotta sitten varmaan. Se tuntu niin perkeleen hyvälle sillon ku oikein huusi ja raivos. Kun sai vaikka rikkoo jotain. Jälkeen päin se aina harmitti, mut äsken ku oli samanlailla vihanen kun joskus aikoinaan niin kyllä teki mieli heittää kännykkä ja ämppäri puuhun. En kuitenkaa heittäny, kun samalla tuli mielee kuinka paljon se sitten vituttaa jälkeen päin.

Siinä puntaroidessa jotenkin tuli hyvä mieli siitä että oli niin vihanen. Jotenkin tuntu siltä, että näin tän tulevaks, jotenkin kuin olisin sitä alitajunnassa miettiny kauan. Tuntu siltä, että joku sisäinen paska olis lähteny liikkeelle ja että nyt se tuli jotenki ulos - jäi sinne matkan varrelle mistä kävelin. Mulla olis niin paljon asioita mitä tahtoisin ihmisille sanoo, takoo niiden päähän ja joitaki läsäyttää lättyyn asti koska ovat mulle olleet niin mulkkuja. Oonkohan mä kääntäny poskeeni ihan liikaakin... Aina ajattelen että se on muiden heikkoutta, siis mikä ikinä onkaan kyseessä. Aina ajattelen etten mä alennu sille tasolle, ettei mun tarvi. Nuorempana kovinkin olin heti kostamassa kaikki - ansaittu ja ansaitsematonkin. Nyt en oo aikoihin kostanu ihmisille mitään. Mut siinä se sitten onkin. Mulla kun ei noi mittasuhteet oikein pysy aisoissa sitten kun mulkuksi alan.

Aloin miettimään vuokra-asioita. Niistäkin olis vähän keskusteltavaa. Ymmärrän kyllä hyvin, että jos on ahdas tilanne niin ei se auta jos alkaa sitä ahtaammaks toiselle tekee. ja niin mä oon tehnykin. Oon antanu aikaa ja ollu kärsivällinen, mutta tänään jo töissä ollessani olin vuokralaisen kans yhteydessä ja tuli siinä sitten kiristettyä aikalailla senkin vyötä. Annoin tän kuun aikaa selvittää miten mulle rästit maksaa tai sitten painua helvettiin ennen kun tulee lisää maksettavaa. Kyseisellä ihmisellä ei muutenkaan herkuttelevasti mene, mutta vitut mä siitä. Kaiken muun lisäks mä olen laskelmoiva. Kyllä mä huomaan kun mua tyhmänä pidetään tai jollain tavalla käytetään hyväks, mutta sen sijaan että mä heti puuttuisin siihen, mä annan asioiden jatkua. Kai mä sit vaan haluan nähdä kuinka se jatkuu kunnes se mitta täyttyy ja sit mä isken takas. Kuten sanottu, ko. henkilöllä ei ehkä hyvin mene, mutta se on niin idioottimainen ajantus ja harhaluulo, että mulla riittää myötätuntoa kun raha on kyseessä. Ehkä sillon jos mulla olis sitä rahaa ku roskaa, mutta ku mullakaan ei ole. Samanlailla mulla on välillä laskuja ja saldo nollilla kun monilla muillakin. Ja tottakai mä asetan oman etuni muiden edelle.

Kaiken kaikkiaan mulle tuli hyvä mieli siitä että sille niin sanoin. Niin sadistista kun se onkin. Mä en viitsi edes yksittäisi syitä mainita mistä oon päätelly, että mun "hyväntahtoisuuttani" on käytetty väärin. En mä mitään selityksiä halua kuulla - niitä sais kuulla muutenkin tuomionpäivään asti. Mua kiinnostaa se mitä tehdään, ei se miks ei ole tehty. Antaa hänen luulla mua yhäkin sokeaksi.

maltan tuskin odottaa, että pääsen keskustelemaan astianpesukorjaajan kans.

Porscheakin olis pitänyt laittaa, mutta ei siitä tuu mitään jos kiukuttaa. Siinä on kans hyvä esimerkki siitä kuinka kesseleitä monet on. Joskus tossa kun se oli vielä ajossa niin olin vissiin ollut huvittava näky kun sillä lähdin keitaalta. Sanoin välikädelle, että vissiin se on hauskaa kun itsellä ei ole. välikäsi meinas, ettei se siitä johdu. Siis oikeesti. Jos ite ajaisin paskalla mazdalla tai nissanilla niin en mä ekana alkais seläntakana nauraa jollekin jolla on porsche - vaikkakin se ei parhaassa terässä ole. Mut niinhän se onkin, että seläntakana voi puhua ja nauraa vaikka mitä omassa ahdasmielisessä porukassaan. Pysyköön siellä sitten nauramassa.

Siitäkin saan vielä mukavan keskustelun aikaiseksi kun asianomaisen jossain näen.

Joo, mulla on asunto keskustassa, toinen fiksussa, ehkä joidenkin mielestä erikoisempi hieno työ, porsche ja kaunis pitkä nainen mielessä ja vieressä. Vittu mulla on myös velkaa, eikä lainkaan niin kova palkka kun voisi luulla ja harvemmin riittävästi ylimääräistä rahaa. Ahdasmielinen harhakuva on että joku olis ne kaikki mulle hommannu. Kuka vaan vois saada ihan saman ja enemmän, mutta se vaatii työtä. Jos tarvii työttömänä, virattomana ja varattomana maata jossain luukussa päivät pitkät niin se on ihan omaa syytä. Kukaan ei tule sieltä muualle viemään ja kasaamaan asioita hopealautaselle.

Nyt kun tätä tässä lukelee, niin ei kai se ihme, että hermot viimein meni jostain niinki pienestä kun astianpesukoneen turhasta remontista. Vittu mä alan siivoo.

Sanana falo merkitys pohjautuu olevaisuuden käsitteestä. Koska sanojen suorien merkityksen sijaan ne tarkoittavat käsityksiä, tilanteita ja yleensä monimutkaisia asioita, ei sanoja voi suoraan kääntää. Falo voi tarkoittaa paitsi suurta kokonaisuutta myös todellista asiaa, kuten jotain fyysistä esinettä tai todellista tunnetta. Merkitys on aina olemassa ja usein se onkin elämä.

Essanze on sisältö, käsitys siitä että fyysinen tai henkinen sisältö sijaitsee jossain fyysisen tai henkisen kuoren, muurin, ym. sisällä. Essanze -sanalla viitataan nimenomaan sisältöön, ei niinkään esim. muurin takana olevaan asiaan.

Koska sanojen merkitys on luonteeltaan käsitteellinen, ei suoraa merkitystä voi päätellä yhdestä virkkeestä. Kieli itsessään perustuu syvempiin ajatuksiin ja niiden oivaltamiseen, jolloin kommunikaatiokin perustuu oivaltamiseen ja käsitysten korjaamiseen. Jaksottainen kommunikaatio käsittelee aina yhden asian kerralla, jonka merkitys selviää viime kädessä jatkuvilla kysymyksillä. Näin ollen kirjoitettuna suurin merkitys on sillä missä teksti sijaitsee ja missä järjestyksssä se on kirjoitettu, varsinkin kun kielessä ei ole taivutuksia ja vain kaksi pronominia. Taustalla vaikuttavan filosofisen ajatuksen mukaan voidaan aina puhua vain tästä hetkestä. Ei koskaan menneestä - ainoastaan menneen seurauksista tähän hetkeen, eikä myöskään tulevasta - vaan ainoastaan aikomuksista tai päätöksistä mitkä saattavat vaikuttaa tulevaan hetkeen. Näin ollen myös aikamuodot puuttuvat.

Essanze falo voi siis toisaalta tarkoittaa että "kupissani on vielä", "tankissa on bensaa", "henkisesti rikas", "täyteläinen" ja niin edelleen.

Tärkeässä paikassa se voi kirjoitettuna tarkoittaan myös elämän tarkoitusta.

Tällainen otti ja löytyi jostain Qwarrun arkistoista. En muista tarkkaan koska olen kirjoittanut tai mitä varten, mutta luulisin tämän olevan noin vuoden vanha (ehkä enemmän, ehkä vähemmän) ja varmasti on ollut Singulariksen sääntökirja jollain tavalla mielessä. Noh, kukaan ei tiedä varmuudella, eikä väliä. Tällate kuitenki:

Kaikki se mitä on ollut, on jäänyt taakse. Aika väistää tulevaisuuden edestä. Hän joka oli nuori tulee vanhaksi ja vain muutama pysyvä on maailmassa: Luonnon lait ja avaruus. Tähdet, planeetat, tyhjyys.
Maailma muuttaa muotoaan, kuten elämä. Sivilisaatiot syntyvät ja kaatuvat ajan raiskatessa kaikki kaunis. Mutta aika on suhteellista. Tähden hetki on elämälle ikuisuus. Toisinaan vain tuska tuntuu olevan pysyvää. Sekin vain koska yhden elämä on niin lyhyt. Monesti se on osunut mullistusten jalkoihin, mullistusten, joiden kestää toteutua.
Rakkaus säilyy, vaikka sekin muuttaa muotoaan. Rakkaudesta niin helposti tulee tuskaa, kuten valo nopeasti muuttuu pimeydeksi. Mutta se tunne, rakkaus, valaa uskoa tulevaan ja saa kaiken elämään. Rakkaus saa elämän jatkumaan. Elämän, joka toisinaan on niin täynnä tuskaa.
Jo pelkkä rakkauden odotus tai toivo saa mustan sydämmen nousemaan ja jatkamaan. Se saa myös elämän odottamaan enemmän. Se tekee kriteereitä ja kun kerran on oppinut olemaan yksin, ei ketään tahdo lähelleen päästää. Rakastuminen aluksi on niin helppoa ja nopeaa. Ja sen loppumisen tekemä tuska pitkää ja vaikeaa.
Avaruus, kylmä ja kova, on niin täynnä elämää. Erilaisia elämänmuotoja jotka matkustavat tyhjyydessä. Tutkivat ja rakentavat, valloittavat ja sotivat - tappavat ja tuhoavat. Ja se kellä on valtaa, tietää, että valta tuo mahtavan vastuun, koska aina joku nousee vastaan.
Se on Tasapaino.
Sitä Yksilö voi hallita. Hän voi muuttaa luonnon lakeja ja todellisuutta. Hän voi tuoda toivoa sinne missä sitä ei ole tai viedä sen niiltä jotka sen ovat saavuttaneet. Hän voi luoda elämää ja tuhota sitä. Hän voi jopa luoda elämää tuhotaakseen. Hän voi käyttää Tasapainoaan mielikuvituksensa rajoissa niin pimeään, kuin valoisaan.
Mutta hän ei ole yksin. Ei kuten Hallitsija, Tasapainon lopullinen pitäjä. Hallitsija on se, joka on valintojensa yläpuolella. Hän, silti on joskus ollut Yksilö, eikä edes hän voi ajalle mitään. Hallitsijakin vanhenee ja joskus hän kuolee, ja silloin Taistossa, yhdestä Yksilöstä on tuleva uusi Hallitsija – Tasapainon takia.
Se kuinka samasta asiasta kaaos ja järjestys juontavat, voi olla yllättävä sille, joka ei näe rasiastaan kauemmaksi.

Ei ole fiilis ollut ehkä kaikkein ruusuisin kun tätä oon väkertänyt

Väinö keräsi itsensä ylös ammeesta. Askeleet haparoiden hän pyrki pois kylpyhuoneesta niin hallitusti kuin mahdollista. Pään kolahdettua karmiin hän horjahti ja tipautti lampun matalalta tasolta. Päähän koski entistä enemmän ja silmät sen kuin verestivät yhä häijymmin.
Vasta sitten tajunta jotenkin ymmärsi katseen hajanaisen singaalit. Ihme, että huoneessä yleensä oli mitään rikottavaa jäljellä. Televisio makasi lattialla kuvaruutu alaspäin. Ikkunaan oli kirjoitettu jotain ketsupilla ja sinapilla. Tauluja oli viritelty paremmiksi ilmeisesti huulipunalla ja matto roikkui kattokruunussa. Välittömästi Väinön mieleen tuli Untamon joskus näyttämä elokuva "Pelkoa ja ihnoa Las Vegasissa".
Nyt ei vaan oltu Las Vegasissa, vaan ikkunasta avautuvasta maisemasta päätelle Keravalla, huoneessa, joka oli kaikkea muuta kuin oma. Ovessa, joka kaikesta päätelle johti ulos, oli niin kovin kiinnitetty kyltti ettei illan riennoissa - joista ei ensimmäistäkään muistikuvaa ollut - oltu saatu sitä irti tai pahemmin hajoitettua. Kyltissä oli paitsi ohje tulipalon sattuessa, myös koreilla kirjaimilla kirjoitettu Hotelli Rantasipi.
"Hienoa", Väinö ajatteli. - "Ja tämä näyttää sviitiltä... Kukakohan tän maksaa"
Kylpyhuoneesta kuului yllättäen outoa korinaa. Väinön saapuessa tarkastamaan tilannetta, Untamo oli juuri kömpinyt pystyyn pöntön takaa. Varmoin ottein hän avasi sepaluksen ja alkoi kusemaan pönttään.
"Miks sulla on rintaliivit päässä?", Väinö kysyi.
"Hä.."
Untamo vilkaisi peiliin. Harottavan ja kahtena näkyvän kuvan mukaan hänellä todellakin oli rintaliivit päässä. Parempi siristely ei auttanut. Hän näki yhä kahtena ja rintaliivit olivat yhä hänen päässään.
"Emmä tiiä. Vissiin ne sopii mulle", Untamo tuhisi ja jatkoi kusemista.
"Ja sulla on pöntön kansi kiinni", Väinö jatkoi.
Untamo vilkaisi alas. Outo kusemisen sivuääni selvisi nopeasti.
"Niin onkin", Untamo tokaisi.
Väinö katsoi näkyä hetken. Untamo jatkoi kusemista ja kansi oli yhä kiinni.
"Niin että pitäisköhän sun nostaa sitä kantta".
Untamo vilkaisi hölmistyneenä Väinöä. Hän ei oikein ymmärtänyt kehoituksen tarkoitusta. Rakko oli muutenkin jo tyhjä ja Untamo sulki sepaluksensa. Hän haparoi sviitin olohuoneeseen.
"Vau. Hyvät bileet", Untamo tokaisi tuhoa ihastellessaan.
"Joo. Mutta kuka tän maksaa"
"Älä ny stressaa. Kyllä se hoituu".
"Hyvä sun on sanoo, ku sulla ei koskaan mitään rahaa oo".
"No niin niin. Kyllä se hoituu".
Untamo löysi puoliksi poltetun tupakka-askin, josta hän nosti huulilleen yhden savukkeen. Sytytintä ei löytynyt mistään.
"Odotas kun muistelen...", Untamo tuhisi.
"Että kuinka me tänne jouduttiin?", Väinö jatkoi.
"Ei, vaan että missä mun tuli on", Untamo korjasi ympärilleen vilkuillen.
Pyöriessään ympäri huonetta sytytintään etsien hän lopulta automaattisesti avasi makuuhuoneen oven. Sillä sekunnilla hän pysähtyi ja kalpeni, ja jo seuraavalla hän paiskasi oven kiinni.
"Vittu! Se on Jevken", Untamo kauhistui.
"Kuka Jevken?"
"No vittu Jevken. Se saamarin ryssä"
"Siis kuka hiton Jevken?"
"No se saamarin sama Jevken joka me kusetettiin maksaa tää koko paletti", Untamo sanoi hätääntyneesti, alkaessaan yhtä hätääntyneesti kerätä vähitä tavaroitaan.

Grounien Lethaunus on ollut tunnettu nimi Tasapaino -tutkijoiden ja Yksilö- ja Hallitsijahistorijoitsien keskuudessa siitä lähtien kun Lethaunuksen tiedettiin kantavan Incubusta. Vain tämä pienen pieni joukko osaa suhtautua Incubukseen sen ansaitsemalla arvostuksella ja varauksella.

Incubus on yksi kolmen tyyppisestä legendaarisesta, ainoastaan Yksilöille tehdyistä aseista, joita tiedettiin olevan olemassa. Succubuksia ja Shoraunuksia löytyi useammin, vaikka niidenkin kokonaismäärä laskettiin kymmenissä. Incubus on näistä harvinaisin - ja myös pelätyin. Tavallisen henkilön käsissä Incubus on yhtä hyödyllinen kuin kivi, mutta Yksilö pystyy sen avulla kylvämään tuhoa voimakkaammin kuin millään muulla tavalla.

Lethaunus ei koskaan ole vastannut selvästi mistä hän Incubuksensa löysi, mutta se ei suinkaan ole tavatonta. Piraattirotuna Grounit eivät kerro esineiden alkuperää helpolla, ja koska Lethaunus asui vanhimmalla ja suurimmalla emäaluksella, Nubiniuksella, saattoi Incubus olla peräisin mistä tahansa tai keneltä tahansa.

Atleniuksen johtamalla Nubiniuksella, Lethaunus - Grounien Lethaunus - on omalla kunnioitetulla paikallaan. Yksilöiden tapaan hän on ehkä ylimielinen, mutta myös laskelmoiva ja tarkka. Lethaunuksesta ei saa selkeää kuvaa. Ainoa yhteinen asia, jonka monet ovat huomanneet on se, että Lethaunus vaikuttaisi odottavan jotain, pitävän jotain sisällään kunnes aika on kypsä ja silloin hänen voisi kuvitella aikapommin lailla räjäyttävän kaiken ulos sisältään. Mutta mitä Lethaunus odottaa, sitä ei kukaan tiedä. Eikä kukaan tiedä varmuudella edes että odottaako hän mitään.

Qwarru

Yksi elämän hienoimmista - ja samalla turvattominmista - asioista on juurikin se, että kaikki muuttuu koko ajan. Ihmiset muuttuu, suhteet muuttuu, ympäristö muuttu... hitto kaikki, koko maailma muuttuu. Paitsi että sen voi kokea kovin ahdistavana kun välillä tuntuu ettei mikään ole pysyvää (mahdollisista yhteisistä tatuoinneista huolimatta) varsinkin silloin jos ottaa kylmiltään todesta sanomat joihin liittyy sanat "ikinä", "koskaan" ja "aina", tekee kaaosmainen asioiden muuttuminen myös lähes äärettömän määrän vaihtoehtoja. Vaihtoehdot ovat mahdollisuuksia valita, ja valinta tuo vapautta. Ja yksi vapauden olemukseen kuuluva asia on mahdollisuus hallita omaa - ainakin henkilökohtaista ympäristöään ja näin oravanpyörä onkin valmis. Kun itse pystyy vaikuttamaan muutokseen, ei se enää olekaan niin kaaosmainen.

Vittumaista on se, että niin koettu mielipaha kuin mielihyväkin liittyy aina toisiin ihmisiin. Joko omiin ihmissuhteisiin tai sitten tuntemattomien aikaansaannoksiin. Sitä kun erehtyy uskomaan vääriin ihmisiin tai ottamaan todesta jonkun mikä ei itsekään tiedä missä mennään niin aina joutuu nuolemaan näppejään. Voi että mä vihaan niin monia ihmisiä, montaa pelkästään siksi että ne on niin tajuttoman itsekeskeisiä, tietävät kaikesta kaiken, aina vähän muita parempia ja kuitenkin lopulta täysin aikaansaamattomia matoja jotka eivät eroa valta osasta muista ihmisistä.

Nyt kaikki ihmiset jotka tätä lukevat ajattelevat automaattisesti itsekseen, että en minä hänestä puhu, näin koittaen erottua siitä valtaosasta. Tai sitten viimeistään nyt ajattelevat, että en tiedä mistä puhun tai että en minäkään ole mikään tällaisia muista puhumaan. Kuitenkin olet eri mieltä kuin minä. Minä olen väärässä, sinä oikeassa. Ja se todistaa sen että juuri SINÄ olet yksi näistä madoista. Muutoin tiedät, että en minä sinusta puhu.

"Madot" ovat yksittäin turhia - merkityksettömiä. Mutta se valtava massa johon madot kuuluvat on tärkeä. Hatunnosto madoille, jotka todistavat itselleni yhä uudestaan ja uudestaan, että kuinka tärkeä onkaan aivot omistaa. Yksittäisenä matona en kyllä paljon jaksaisi pärsmäröidä, mutta siinäpä sen onkin. Mato ei nimittäin tajua omaa merkityksettömyyttään. Hän luulee omaavansa paljon tietoa, hän olettaa että maailma ei muutu. Hän luulee kokeneensa niin paljon että on varaa puhua. Mato luulee olevansa erityinen ja mato on täysin sokea huomatakseen, että on tismalleen samanlainen kuin muut - edes silloin kun hän on trendivaatteissaan muiden saman näköisten matojen kanssa. Ja kun madolle tulee tappelu toisen madon tai jonkun muun kanssa, on syy aina toisessa. Anteeksi pyydetään vasta kun ollaan jäämässä yksin tai kun tarvitaan jotain. Eli ollaan mukavia ja esitetään jotain muuta, jotta toinen kokisi mielihyvää, että itse voisi hyötyä jotain. Muutetaan mielipiteitä niin nopeasti kun ympäristö - lauma sitä vaatii, yleisen ajattelumallin mukaisesti. Kuinkas se kuulostaakaan niin paljon huoraamiselta.

Kun joku on todellista, sen kyllä huomaa. Paitsi madot. Heille pelkkä hetki on todellisempaa kuin elämä.

Tämä teksi on varmasti taas suuttuttanut monia ja minua pidetään entistä mulkumpana.... HYVÄ!. Tällainen mä olen, enkä muuta ole väittänyt olevani. Jos olet toista mieltä niin kysy itseltäsi miksi olet joskus minua hyvänä tyyppinä pitänyt.

Minua ei matojen mielipiteet kiinnosta paskan vertaa, enkä todellakaan - TODELLAKAAN kumartele ketään joka luulee sen ansaitsevansa. En tarvitse matoja, en halua matoja. Olen sentään matojen yläpuolla! Ja miksi et siis sinäkin?